»QSTOCK 2012 DAY #1 !!

Oli HUIKEE viikonloppu.
Mun pitää jakaa tää nyt kahteen postaukseen, koska mulla on niin tosipaljo asiaa. Rispektiä sille joka nää jaksaa lukea :D

Perjantaina menimme Saanan kanssa puoli viiden aikoihin Qstockiin, vihdoin ja viimein! Ensimmäisenä tsekattiin Jippu, vaikka nähtiin vaan keikan loppuosa, niin hyvä oli! Petriltä ei jaksanut kuunnella kuin muutaman ekan biisin, en edes rupea perustelemaan miksi :) Sonatasta tykkäsin tosi paljon, Klamydia oli ihan ok, samoin Kotiteollisuus. Sitten päästäänkin tähän kohokohtaan... 

Michael Monroe. Tätä mä oon oottanu niiiiiiin pitkään. Olisin halunnut nähdä Apocalyptican, mutta ei voinu koska piti odottaa tunti rantalavalla että varmasti ollaan keskellä eturivissä Monroen aikana :) Ja nyt mä ihan oikeasti tajuan hyvin, miten joku voi pyörtyä nähdessään idolinsa; kun bändi tuli lavalle, tuntui ihan oikeasti etten saa happea :D Mä en osaa sitä paremmin kuvailla, ainoa mitä ajattelin oli, että hengitä HENGITÄ! No, keikan edetessä hengittämisvaikeus johtui lähinnä ihmispaljoudesta.... Tommosta tungosta ei missään muualla Qstockissa ollut, pelkäsin oikeesti litistyväni sinne.... Järkkärikin kysyi pari kertaa että oonko OK :D

No mutta itse keikka oli loistava. Biisit koostui uusimman levyn biiseistä, Monroen soolotuotannosta, oli siellä Demoliton 23a ja Hurriganesiakin, sekä tietenkin Hanoi-klassikoita kuten Malibu Beach, Motorvatin ja Taxi Driver ♥ Ja Monroe veti tuttuun tapaansa spagaatteja ja pomppi yleisössä ja kiipesi lavarakenteita pitkin ylös :D

Kun keikka loppui, piti tietenkin jäädä kyttäämään josko bändiläiset tulisivat jakamaan nimmareita... Paikalla meitä faneja oli ehkä parikymmentä oon aika huono arvioimaan. Jonkun aikaa siinä odoteltiin, ja voi ei sitä tunnetta, kun Mike sitten tuli! Ensin se aidan takana kirjoitti muutamia nimmareita, enkä mä voinut kuin tuijottaa. Sitten eräs pyörätuolissa oleva halusi yhteiskuvaan Miken kanssa, ja joku sanoi että "Tuu vaan tänne, ei me sua syödä!" Ja niin se sitten hyppäs aidan yli sinne meidän keskelle. Ja toki kaikki halusi sitten yhteiskuvat. Ja se oli ehkä maailman siisteintä ikinä. Siinä me vaan juteltiin niitä näitä samalla kun hän jakoi nimmareita ja otti yhteiskuvia. Eräs halusi nimmarin Miken elämänkertakirjaan, ja me siinä Saanan kanssa oltiin sillain "Se on ihan huippu kirja! Paras elämänkertakirja ikinä!" ja mä kerroin tehneeni siitä kirjaesitelmän kouluun :D Ja siihen se vastas että "Oikeesti? Vau, mitä opet sano?" Kiitettävänhän mä siitä sain ♥ Mä en oikeesti voi kuvailla sitä tunnetta, kun sun idoli ja henkilö jota arvostat maailmassa ehkä eniten, seisoo suoraan sun eessä ja kattoo silmiin ja puhuu just sulle. Monet fanit oli ihan ylimukavia, parit otti meistä kuvia kun mentiin Saanan kanssa yhteiskuvaan. Yks tyttö oli liikuttava, kun se pyys Miken nimmaria jotta se vois tatuoida sen jalkaansa. Sitten se itki kun sai sen ja sanoi että "mä oon oottanu tätä niin kauan!". 

Ja eihän siinä kauaa mennyt kun Steve Conte ja Sami Yaffa tuli myös mukaan. Niin siistiä jälleen. Steven kanssa mulla oli ehkä vähän kommunikointiongelmia, kun en tajunnut sen nopeaa epäselvää enkkua aina, mutta eipä siinä mitään, tulipahan nimmarit saatua :D Ja hajosin kun Steve rupes selittämään että hänkin osaa puhua vähän suomea: "Perrkele, saatana..."

No, kotiinhan siinä sitten piti lähteä vähän ennen yhtä illalla. Olo on vieläkin ihan epätodellinen, mä näin ensimmäistä kertaa mun yhen lempparibändeistä ja heti pääsen juttelemaan.... Musta oli niin ihanaa, että Mike viitsi tulla niinkin pitkäksi aikaa sinne meidän kanssa ja oli niin kärsivällinen ja mukava. En malta oottaa että pääsisin jollekin niiden bändin omalle keikalle. 

Kuvan laatu ei ole maailman parhain, koska mun kännykkä, mutta ei sillä niin väliä!